Pehmeä sunnuntai –
Elämä on niin outoa.
Niin vahva, ja samalla niin hauras.
Tämä viikko on pysäyttänyt minut.
Anoppini kuoli.
Ja kuten aina käy, kun elämä yhtäkkiä muuttuu – kaikki asetetaan eri valoon.
Se, mikä ennen oli arkipäivää, muuttuukin joksikin muuksi.
Se, mikä tuntui tärkeältä, haalistuu.
Ja se, millä todella on väliä, tulee esiin selkeämmin kuin koskaan.
Me kokoonnuimme.
Hiljainen, lähellä, hieman hukassa tunteeseen.
Ja kaiken raskauden keskellä oli jotakin odottamattoman pehmeää.
Naurua.
Muisto.
Mansikan maku.
Pieniä hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, että elämä jatkuu – vaikka sydän sattuukin.
Elämän näkymätön mittakaava
Elämässä on olemassa eräänlainen näkymätön mittakaava.
Sellainen, jota tutkijat ovat itse asiassa yrittäneet numeroida – jossa eri elämäntapahtumat on luokiteltu sen mukaan, kuinka paljon ne meihin vaikuttavat.
Tuolla skaalalla on sellaisia asioita kuin:
- Läheisen sukulaisen menetys
- Avioero
- Vakava sairaus
- Lasten saaminen
- Mennä naimisiin
- Työpaikan menettäminen
- Liikkua
- Ystävän menettäminen
Mielenkiintoista on, että sekä se, mitä kutsumme "onnellisuudeksi", että se, mitä kutsumme "suruksi", voivat olla voimakkaita.
Koska keho ja sielu reagoivat paitsi siihen, onko jokin hyvä vai huono – myös siihen, kuinka suuri se on.
Sekä lapsen saaminen että jonkun menettäminen voivat mullistaa koko ihmisen elämän.
Se sanoo jotain tärkeää:
Meitä ei ole luotu pysymään muuttumattomina.
Meidät on luotu tuntemaan.
Miksi kokoonnumme kuoleman ympärille
Läpi ihmiskunnan historian meillä on ollut kuolemaan liittyviä rituaaleja.
Hautajaiset, muistotilaisuudet, seremoniat.
Sillä ei oikeastaan ole väliä, onko se kirkossa, moskeijassa, temppelissä – vai luonnossa.
Tarve on sama.
Me kokoonnumme.
Ei vain sille, joka on edesmennyt –
mutta meille jäljellä oleville.
Kristillisyydessä on usein seremonia, jossa lauletaan hymnejä, toivon ja jälleennäkemisen sanoja.
Islamissa hautajaiset tapahtuvat nopeasti, keskittyen yksinkertaisuuteen ja Jumalan kunnioittamiseen.
Hindulaisuudessa ruumis tuhkataan ja tuhka viedään usein pyhään jokeen – elämän kiertokulun symboliin.
Buddhalaisuudessa keskitytään siirtymävaiheeseen, tietoisuuteen ja sen jatkumiseen.
Erilaisia ilmaisuja.
Sama ydin.
Me ihmiset tarvitsemme:
- Merkitse, että jokin on muuttunut
- Muistaa
- Yhdessäoloa
- Toisistamme kiinni pitäen
Se ei ole vain perinne.
Se on syvästi inhimillinen funktio.
Surun monet kasvot
Suru ei näytä samalta kaikilla.
Ja se on ehkä vaikein asia ymmärtää.
Jotkut hiljenevät.
Toiset puhuvat paljon.
Jotkut itkevät avoimesti.
Toiset eivät tunne aluksi juuri mitään.
Ja jotkut… suuttuvat.
Joskus tuo viha kohdistuu ulospäin.
Lähellä olevia ihmisiä kohti.
Pieniä asioita vastaan.
Maailmaa vastaan.
Saattaa tuntua epäreilulta olla sen vastaanottaja.
Mutta usein kyse ei ole sinusta.
Vihan taustalla on usein:
- Pelko
- Impotenssi
- Katumus
- Sanomattomat sanat
- Asioita, jotka olisit toivonut tehneesi toisin
Suru etsii ulospääsyä.
Ja joskus se käy ärhäkäksi.
Jos seisot vieressä
Ei ole aina helppoa tietää, miten toimia, kun surussa oleva reagoi voimakkaasti.
Sinun ei tarvitse hyväksyä huonoa kohtelua.
Mutta voit ymmärtää ilman vastuun ottamista.
Yksi tapa säilyttää tasapaino on ajatella näin:
“"Tässä on kyse heidän tuskastaan – ei minun arvostani."”
Aseta tarvittaessa rajat.
Mutta ota rauhallisesti.
Ja joskus riittää, ettei ryhdy konfliktiin.
Antaa aallon huuhtoutua yli vahvistamatta sitä.
Surua ei aina tarvitse ratkaista.
Usein sen vain täytyy olla läsnä.
Mitä jää jäljelle
Kun joku kuolee, tapahtuu jotain outoa.
Vaikka henkilö ei ole enää täällä...
joten ne tulevat jollain tavalla läsnäolevammiksi.
Muistoissa.
Tarinoissa.
Pienissä yksityiskohdissa.
Ele.
Ilmaisu.
Tapa olla.
Ja ehkä siinä piileekin jotain tärkeää.
Että elämää ei mitata vain ajassa –
mutta painettuna.
Todella elää
Kuulostaa melkein kliseeltä sanoa, että
“"elämä on lyhyt".
Mutta se on totta.
Ja me tiedämme, että –
elämättä todella ikään kuin tietäisimme sen.
Me lykkäämme.
Odotamme.
Ajattelemme "myöhemmin".
Mutta "myöhässä" ei ole koskaan taattu.
Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi elää stressaantuneena tai jahdata kaikkea.
Päinvastoin.
Tämä tarkoittaa, että voimme:
- Ole läsnä enemmän pienissä asioissa
- Sano mitä haluamme sanoa
- Uskalla arvostaa sitä, mitä täällä todella on
- Älä pidä ihmissuhteita itsestäänselvyytenä
Elämän rakastaminen ei tarkoita sitä, että kaikki on täydellistä.
Kyse on arvon näkemisestä – jopa hauraassa.
Pehmeä sunnuntai
Tänään pitäisi olla pehmeä päivä.
Päivä, jolloin ei tarvitse tapahtua mitään.
Missä pääset tuntemaan sen, mitä on olemassa.
Ehkä surua.
Ehkä kiitollisuutta.
Ehkä molemmat.
Koska sellaista on elämä.
Ei joko tai.
Ilman molempia.
Ja kaiken tämän keskellä –
on jotain hiljaista ja kaunista:
Että me voimme olla täällä.
Juuri nyt.
